Järvenpään Mestariasunnot järjesti mestariasukkaille suunnatun tapahtuman, jossa asukkaat pääsivät vaihtamaan puutarhakasveja toistensa kanssa. Tapahtumaan osallistui mestariasukkaita eri puolilta Järvenpäätä ja tapahtuma oli samalla hyvä tilaisuus tutustua muihin asukkaisiin.

Järvenpääläinen Tiina Hokkanen oli saapunut paikalle suuren kasvimäärän kanssa. 20 vuotta puutarhanhoitoa harrastanut Hokkanen on kasvattanut suurimman osan kasveistaan itse siemenestä asti. Osa taas on saatu vaihtamalla.  Vaihtaminen on hyvä tapa saada uusia kasveja omaan puutarhaan ja ilahduttaa muita. Puutarhan uudistustöissä jää usein ylimääräisiä taimia, joita Hokkanen on aiemminkin jakanut vastaavissa tapahtumissa tai antanut ystävilleen.

Perennanvaihtopäivä oli asukkaiden mielestä hyvä ajatus. Keskusteluissa esitettiin idea, että vastaavia voitaisiin järjestää tulevaisuudessa myös keväisin. Syksy on parasta istutusaikaa useimmille kasveille, mutta esimerkiksi kesäkukkia voisi hyvin vaihtaa kevätaikaan. Nyt paikalle oli tuotu mm. jaloangervoa, syysasteria, siperiankurjenmiekkaa, mansikkaa ja maariankelloa. Kasvien lisäksi asukkaat vaihtoivat myös tietämystä kasveista. Esimerkiksi maariankello on kasvi, jonka siemenistä voi kasvaa joko vaaleanpunainen, vaaleansininen tai valkoinen kukka. Myös kasvatusvinkit tulivat kaupanpäällisenä uusien kasvien ottajille. Paikalla oli myös Mestaritoiminnan ulkoalueiden hoidosta vastaava palveluesimies Outi Asikainen jakamassa tietoa kasveista ja niiden hoidosta. Jos puutarhanharrastajat innostuisivat, voisi perennanvaihtopäivän ottaa vaikka jokavuotiseksi perinteeksi.