Uusia Mestariasuntoja Järvenpäähän loistavalla sijainnilla
Järvenpään Mestariasunnot rakennuttaa noin 80 uutta vuokra-asuntoa Lepolan kulttuurimaisemaan. Ensimmäisten asuntojen on tarkoitus valmistua jouluksi 2011.
Kyrölän rautatieasemalta valmistuvaan Mestarikohteeseen on matkaa noin 400 metriä. Kortteli sijaitsee Mannilantien jatkeen alkupäässä, joten keskustaan on matkaa kilometrin verran. Hanke toteutetaan matalaenergiaratkaisuna, joka tarkoittaa nykymääräyksiä energiatehokkaampaa rakentamista.
Hanke toteutetaan Mestaritoiminta Oy:n toimesta projektijohtourakkana. Tämä tarkoittaa, että rakennushanke pilkotaan lähes 20:een pienempään urakkaan. Tämän ansiosta myös pienillä urakoitsijoilla ja tavarantoimittajilla on mahdollisuus olla mukana rakentamisessa. Hanke rahoitetaan ARA:n korkotukilainalla. Korkotukilaina ja tehokas rakentaminen mahdollistavat kohtuullisen vuokratason. Keskivuokra tulee olemaan noin 12,20 €/m2, pääkaupunkiseudun keskivuokran ollessa tilastokeskuksen mukaan vuonna 2010 14,02€/m2.
Hae asuntoa Lepolasta ajoissa
Lepolaan voit hakea asukkaaksi normaalilla nettihakemuksella.
Kaikki Lepolan kohteen asunnot ovat toimivia ja nykyaikaisia koteja, joissa on mm. huoneistokohtaiset saunat, lukuun ottamatta pieniä yksiöitä. Huoneistoissa on myös lasitetut parvekkeet. Kohteen erikoisuutena ovat sivuasunnolla varustetut isommat huoneistot. Tämä tarkoittaa sitä, että osa asunnoista on kahden makuuhuoneen huoneistoja, jotka voi yhdistää viereiseen yksiöön. Sivuasunnollinen huoneisto on jaettu kahteen osaan niin, että molemmissa osissa on oma keittiö ja kylpyhuone. Nämä asunnot sopivat mainiosti kahden sukupolven asumiseen. Esimerkiksi nuorille itsenäistymisen alkuun ja vanhemmalle polvelle sivuasunto mahdollistaa perheen lähellä asumisen.
Asuntojen koot vaihtelevat 33 neliön yksiöstä 93,5 neliön tupakeittiölliseen kolmioon.
Katso asuntojen suuntaa-antavat ja alustavat pohjapiirrokset pdf-muodossa: Talo1, Talo2, Talo3, Talo4, Talo5 ja Talo6
