Mestariasuntojen kantavana voimana on ammattitaitoisen ja hyvän työotteen omaavan henkilökunnan lisäksi aktiivinen asukastoiminta, joka toimii talokohtaisesta asukastoimikunnasta kaikkia taloja edustavaan asukashallitukseen.
Asukkaamme ovat edustettuna myös Mestariasuntojen hallituksessa, joista kahdeksasta hallitusjäsenestä kaksi on asukkaiden valitsemaa varsinaista jäsentä varajäsenineen.
Asukastoimikunnat ovat järjestäneet erilaisia tapahtumia ja talkoita. Joissakin kiinteistöissä mm. nurmikoiden leikkaus tehdään talkoovoimin.
Syys- ja kevättalkoot ovat oivallinen tapa tutustua myös naapureihin ja nostattaa talon yhteishenkeä uusiin ulottuvuuksiin.
Aktiivinen asukastoiminta tuo myös turvallisuutta asumiseen.
Asukastoiminnasta on erittäin myönteiset kokemukset ja tulevaisuuden näkymät ovat valoisat.
Asukashallitukseen kuuluu 31 jäsentä ja jäsenistö jakaantuu viiteen ryhmään:
1. Viheralue-, huolto- ja siivousryhmä
2. Talousryhmä
3. Paremman asumisen ryhmä ”rempparyhmä”
4. Väestönsuojeluryhmä
5. Pressiryhmä
Ryhmät ovat kehittäneet ja järjestäneet erilaisia asumisen kannalta tärkeitä asioita, joista esimerkkeinä mm. piha- ja vihersuunnittelukoulutukset sekä väestönsuojelukoulutukset.
Pressiryhmä tuotti yhteistyössä Mestariasuntojen kanssa Mestariasukas-lehden, joka on myönteinen näyte asukkaidemme toiminnasta.
Vuorovaikutteinen ja kehittävä keskustelu asukkaittemme ja yhtiön välillä on vilkasta, ja se luo hyvän pohjan parempaan asumiseen.

Asukkaiden kokouksen valitsemat jäsenet
Asukastoimikunnan valitsema jäsen ja henkilökohtainen varajäsen
2 asukashallituksen valitsemaa jäsentä ja henkilökohtaista varajäsentä.
Mestariasunnot Oy:n tilintarkastajat
